Hetkiä museologian harjoittelusta

Sain ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä tutustumaan Espoon kaupunginmuseon toimintaan ja erityisesti museolehtorin tehtävään saadessani suorittaa museologian perusopintoihin liittyvän kuuden viikon mittaisen työssäoppimisjakson KAMUssa museolehtori Iris Hyyrysen ohjauksessa. Tässä kirjoituksessa kurkistetaan muutamaan päivään harjoitteluni varrelta.

Ensimmäisenä piipahdetaan kesäisessä harjoittelupäivässä, joka alkoi kohtaamalla ryhmä iloisia kesäleiriläisiä, jotka olivat valmiita viettämään päivän KAMUssa yhdessä kanssamme. Leiriläiset osallistuvat WeeGee-talon järjestämälle kesäleirille, jonka aikana he vierailivat WeeGeen eri museoissa sekä kuvataidekoulussa arkkitehtuuriteemalla. KAMUn päivän ohjelmassa oli tutustumista Kaija ja Heikki Sirenistä kertovaan Kaikki ja ei mitään -näyttelyyn ja Tuhat tarinaa Espoosta -näyttelyyn sekä tutustumista arkkitehtuuriin ja arkkitehdin työhön. Leiriläiset pääsivät myös itse kokeilemaan unelmien kodin suunnittelua ja rakentamista ensin näyttelyssä palikoista ja myöhemmin metsässä luonnosta löytyneistä materiaaleista. Päivä oli täynnä innostusta ja oppimisen iloa aurinkoisen päivän helliessä leiriläisiä ja meitä aikuisiakin.

Leiripäivän aikana suunniteltiin unelmien kotia ensin KAMUn Kaikki ja ei mitään – Arkkitehdit Kaija + Heikki Siren -näyttelyssä ja myöhemmin metsässä luonnosta löytyneistä materiaaleista. Kuva: Maiju Kajava

Toinen helteinen kesäaamu alkoi pakkaamalla laukkuun kamera ja vesipullo ja suuntaamalla kohti Tapiolan metroasemaa. Päivän tavoitteena oli kiertää kuvaamassa kaikilla Espoon metroasemilla Kulttuurikierros Länsimetron asemien historiaan -mobiilireittiä varten. Espoon kaupunginmuseon ja EMMA – Espoon modernin taiteen museon yhteistyönä rakentaman reitin tavoitteena on mahdollistaa tutustuminen Espoon metroasema-alueiden historiaan, niiden lähellä sijaitseviin kulttuuriympäristökohteisiin ja julkisiin taideteoksiin sekä herättää ihmisiä pysähtymään ja tarkastelemaan tuttua, arkista ympäristöä ja ajattelemaan sitä tarkemmin. Metroasemilla sijaitsevien taideteosten kuvaaminen oli EMMAn vastuulla ja meidän tehtävänämme oli ottaa yleisempiä kuvia asemien sisältä sekä ympäristöstä. Kuvaaminen osoittautui innostavaksi tehtäväksi ja herätti myös meidät päivän aikana tarkastelemaan arkisen ympäristön kiinnostavia yksityiskohtia ja kokonaisuuksien kauneutta. Koronapandemian johdosta saimme harvinaislaatuisen mahdollisuuden kuvata usein lähes tyhjiä asemia. Myöhemmin oli ilo nähdä, miten hyvin ottamani kuvat palvelivat mobiilireitin tarkoitusta ja uskoakseni herättävät reittiä kiertävät huomaamaan ympäristön esteettisiä yksityiskohtia.

Matinkylän metroaseman typötyhjät liukuportaat. Kuva: Maiju Kajava

Eräänä syksyisenä maanantaiaamuna saavuin mitä sopivimmin sakean sumun vallitessa Espoon kaupunginmuseon kokoelmien salaiseen sijaintipaikkaan Espoossa. Kokoelmiin minut vastaanotti intendentti Suvi Kettula, joka oli luvannut esitellä minulle Espoon kaupunginmuseon kokoelmia ja ottaa minut myös mukaan käytännön toimiin vaatteiden kuvauksen parissa. Aamukahvin äärellä sain kuulla Espoon kaupunginmuseon kokoelmapolitiikasta sekä käytännön toteutuksesta ja kokoelman parissa työskentelevien monenlaisista työtehtävistä. Kierros kokoelman tiloissa sai aikaan ihastuksen huokauksia ja ihmetteleviä huudahduksia. Ihastus syveni, kun pääsin intendentin apuna avaamaan vaatteiden säilytyslaatikoita ja kurkistamaan niiden sisältöihin sekä kuvaamaan laatikoista paljastuneita aarteita digitaalista tallentamista varten.

Sain kuvata intendentti Suvi Kettulan apuna muun muassa tämän pitsikoristeisen yöasun digitallennusta varten. Kuva: Maiju Kajava

Useita päiviä vietin uppoutuneena kansakoulun historian maailmaan valmistellessani Koulu kuvissa -aineistopakettia Finna luokkahuoneeseen sekä ollessani mukana rakentamassa Lagstadin virtuaalimuseota. Sain penkoa vanhoja valokuvia, tehdä tutkimustyötä Finnan kuvamuistiinpanoja ja Lagstadin tietotekstejä kirjoittaessani, olla mukana kuvaamassa Lagstadin koulurakennuksessa ääniopastuksia sekä syöttää sisältöä niin Finnaan kuin Lagstadin virtuaalimuseoonkin. Palkinnoksi molemmat projektit valmistuivat harjoitteluni lopuksi ja saan iloita siitä, että sain olla mukana näin mielenkiintoisissa projekteissa.

Espoon kaupunginmuseon kokoelmista löytyy valtavasti tunnelmallisia kuvia Espoon kansakoulujen historiasta. Tässä luokkakuva uuden Lagstadin kansakoulun ensimmäisestä luokasta syksyllä 1953. Kuvaaja tuntematon. KAMU

Harjoittelijan päiviin mahtui toki valtavasti muutakin. Sain muun muassa osallistua eri teemoihin liittyville opastuksille ja työpajoihin niin livenä kuin etänäkin, olla mukana senioreille suunnatussa ohjelmassa ja vaunutreffeillä sekä seurata lukemattomia Teams-palavereita.

Kuusi viikkoa lennähti ohi vauhdikkaasti ja harjoitteluaika oli valtavan antoisaa ja opettavaista. Kiitän Espoon kaupunginmuseon henkilökuntaa siitä, miten lämpimästi minut otettiin vastaan ja kuinka suurella sydämellä minut tutustutettiin museon toimintaan ja eri työtehtäviin. Oli suuri ilo olla osa tämän museon kesää ja syksyä!

MAIJU KAJAVA, kirjoittaja opiskelee museologiaa ja toimi harjoittelijana KAMU Espoon kaupunginmuseolla kesällä ja syksyllä.