Hylkeiden metsästys nuijimisesta mustaruutiaseisiin

Hylkeitä on metsästetty Suomessa ammoisilta ajoilta lähtien. Kivikaudella jääkauden loputtua hylkeet olivat tärkeää ravintoa nyky-Suomen alueella asuville ja hylkeenmetsästys säilyi tärkeänä elinkeinona 1700-luvulle lopulle asti, paikoin vielä myöhemmin. Hylkeenmetsästyksestä on sekä maksettu veroa, että loppuaikoina saatu tapporahaa. Itämeren hyljekannat vähenivät romahdusmaisesti 1900-luvulla muun muassa metsästyksen takia, alimmillaan kanta oli muutama tuhat yksilöä. Kannan elvyttyä suojelutoimien vuoksi halli on Suomessa jälleen riistaeläin vuodesta 1998, kymmenen vuoden täyden rauhoittamisen jälkeen. 

Vanhin tapa metsästää hylkeitä lienee nuijiminen jäällä tai maalla. Hylkeiden pakeneminen estetään joko erikseen aiemmin tehdyllä esteellä, tai asettumalla hylkeiden ja pakoreitin väliin.  Vuonna 1908 nuijittiin hyljeparven jäätyä jumiin jääkentälle äkillisen pakkasen takia kerralla 1200 harmaahyljettä eli hallia.

Olaus Magnus kuvailee hylkeiden kutsumista v. 1555. Pohjolan metsästäjät pukeutuivat tummaan taljaan ja menivät jäälle ja ääntelivät hylkeiden kutsuhuutoja. Kun hylje saapui kiinnostuneena paikalle, se tapettiin väkäsellä varustetulla heittokeihäällä. Aikalaistodistus pohjanmaalta vuodelta 1757 kuvailee metsästäjiä ääntelemässä ja liikkumassa hylkeiden lailla, jotta pääsisivät tarpeeksi lähelle ampumaan, sillä varhaisemmilla aseilla piti päästä noin 40 m päähän.

Hylkeenmetsästyksessä käytettiin erityistä hyljevenettä, välläriä, joka oli yleensä erityisesti muotoiltu kestämään jään yli raahaamista. Siinä sekä matkustettiin, että elettiin pitempien metsästysretkien ajan. Metsästäjät tekivät veneestä ja purjekankaasta leirin jäälle. Ruoka pidettiin henkilökohtaisessa puuastiassa, joka toimi sekä istuimena, että säilytysastiana. Pyyntikunta oli nimeltään artteli ja saalis jaettiin yleensä tasan reissuun osallistujien kesken, riippumatta metsästysonnesta. 

Ajopuun, eli railan avulla liikuttiin murtuneella jäällä. Ajopuu muistuttaa hieman pitkää suksimaista kelkkaa, jolla voidaan ylittää jäättömiä kohtia ja johon ase kiinnitetään. Edessä oli teline aseelle, sekä valkoisella kankaalla varustettu näkösuoja. Ajopuu mainitaan jo 1500-luvulla, mutta sen nykymuotoilu lienee vasta 1800-luvulta.

Vuonna 1498 löytyy ensimmäinen maininta mustaruutiaseesta länsisuomalaisesta kartanosta. Lunttulukkoase lienee soveltuneen ampumiseen rantakallioilta, jossa luntun käsitteleminen oli helpompaa, kaukomatkoilla jäällä sen käyttö olisi erittäin hankalaa. 

Rataslukkoaseet kehitettiin myöhemmin, mutta ne olivat ehkä liian kalliita rahvaalle. Yksinkertaisempi sieppolukko tuli armeijan käyttöön ja valmistettiin jo 1550-luvulla tehdasmaisesti Ruotsissa. Sieppolukkoja voitiin muuntaa nallilukoksi myöhemmin ja näin saatiin aseelle lisää käyttöikää. Vuodelta 1560 löytyy maininta talonpojista metsästämässä hylkeitä talvisin jäällä pyssyillä, hyljeraudalla ja ajopuulla. 

Tämä Espoon kaupunginmuseon kokoelmista löytyvä hylkeen metsästykseen käytetty ase on eteläsuomalaista tyyppiä. Sitä koristaa pieni helmiäisestä leikattu sydän. Kuva: Henna Aaltonen/EKM.

Ase oli alkuaikoina yleensä konstailematon, ja siinä oli melko tönkkö funktionaalinen muotoilu. Se oli työkalu, joka palveli vuosikymmeniä. Aseiden kaliiperi suureni alkuajoista, sillä pienikokoinen hidas mustaruudilla ammuttu kuula ei tapa 200 kiloa painavaa hyljettä, haavoittaa sen vain ja saa sen sukeltamaan. Raskaampi kuula vähintäänkin tainnuttaa hylkeen, jolloin se voidaan lopettaa nuijalla. Painavat aseet toimivat lähes ilman rekyyliä painonsa ansiosta.

Hyljepyssy on rihlattu ja sen kaliiperi on noin 11 mm, eli varsin pieni hyljepyssyksi. Piipun alapuolella on puinen ”krääva”, joka helpottaa aseen käyttöä luodolta ampuessa. Kuva: Henna Aaltonen/EKM.

Aseiden alueelliset eroavaisuudet muodostuivat vasta kun sotilasaseita oli käytetty, muunneltu ja kopioitu kyläseppien toimesta vuosia. Vain muutama hyljepyssyseppä tunnetaan nimeltä. Alueelliset erot pyssyjen ulkonäössä liittyvät erilaisiin metsästystapoihin, eli siihen, ammuttiinko luodolta vai ajopuuta käyttäen.

Aseen on vamistanut seppämestari Edberg, siinä on käytetty sotilasaseen piilukkoa, joka on muutettu nallilukkoiseksi. Venäläinen lukko on 1800-luvun alkupuolelta. Asetta on käytetty hylkeenpyynnissä Stora Bodön saarella Espoon Suvisaaristossa. Kuva: Henna Aaltonen/EKM.

CECILIE SUNDMAN, KM, Espoon kaupunginmuseon museo-opas.

Lähteet:

Luonnonvarakeskus 2020

Melander, K.R. 1928. Metsästyksestä maassamme 1500-1600-luvuilla. Helsinki: Helsingin Uusi Kirjapaino Oy

Nordmann, Petrus. 1919. Starka Prästen – skildringar ur A.R.Hedbergs lif. Helsinki: Söderström.

Nyman, Pehr-Erik. 1997. Hyljepyssyt, kappale kansamme historiaa. (lehdessä: Ase-lehti 2/1997)

Vikaren på Åland under de senaste hundra åren, (lehdessä: Skärgård nr 2/2008)

Yksi vastaus artikkeliiin “Hylkeiden metsästys nuijimisesta mustaruutiaseisiin

Kommentit on suljettu.