Sinebrychoffien suku ja espoolainen kulttuurimaisema

Sinebrychoffien suvun tarina ulottuu monelle vuosisadalle lähihistoriassamme. Suku tunnetaan ehkä parhaiten menestyksekkäistä liike-toimista panimoalalla, ja myös myöhemmästä rakkaudesta taiteeseen. Paul Sinebrychoff nuorempi (1859─1917) ja hänen näyttelijätärvaimonsa Fanny omaa sukua Grahn (1862─1921) keräsivät tunnetusti mittavan taidekokoelman, joka sisälsi muun muassa maalauksia, huonekaluja, posliini-, lasi- ja hopeaesineitä, kelloja, valaisimia sekä muuta esineistöä. Fanny Sinebryhcoff testamenttasi tämän merkittävän taidekokoelman Suomen valtiolle vuonna 1921 aviomiehensä toiveesta.

Suvun tunnetuimmaksi maamerkiksi on jäänyt vuonna 1842 valmistunut kivinen palatsi Helsingin Bulevardilla, jossa sijaitsee nykyisin Sinebrychoffin taidemuseo. Kuitenkin suvun omistuksessa on ollut myös muita kulttuurihistoriallisesti merkittäviä kiinteistöjä. Paul Sinebrychoff vanhempi (1799─1883) peri menestyvän painimoyrityksen veljeltään Nikolailta (1789─1848) tämän kuoltua äkillisesti. Paul vanhempi onnistui myöhemmin laajentamaan jo ennestään kannattavaa liikeyritystä muillekin aloille. Hän avioitui taloudenhoitajansa tyttären Annan (1830─1904) kanssa. Anna-vaimo tulikin myöhemmin tunnetuksi etenkin harjoittamastaan hyväntekeväisyystyöstä. 

Paul vanhempi osti vuonna 1859 Hagalundin ja Otnäsin kartanot. Sinebrychoffit tehostivat ja kehittivät kartanoiden toimintaa. Pihapiirin rakennuksia ja puutarha-alueita kunnostettiin. Pariskunnasta molemmat olivat kiinnostuneita puutarhanhoidosta ja Hagalundin puutarhaa hoiti myös ammattipuutarhuri. Hagalundin kartano oli perheen kesänviettopaikka ja he matkasivat sinne omalla höyryveneellä. Kesäisin kartanot olivat täynnä elämää ja suuri palveluskunta piti huolen kartanon arjesta.  

Kuvassa Hagalundin kartanon päärakennus ja portti vuonna 1973. EKM, kuvaaja: Knüper & Öhman.

Paul vanhemman ja Annan vanhin poika Nicolas (1856─1896) nostettiin panimon toimitusjohtajaksi vuonna 1878. Nicolas Sinebrychoff ei kuitenkaan ollut yhtä hyvä liikemies kuin isänsä tai nuorempi veljensä Paul. Hän joutui luopumaan paikastaan perheyrityksen johdossa ja luovuttamaan asemansa nuoremmalle veljelleen Paulille vuonna 1888. Nicolas solmi erittäin suotuisan avioliiton Anna Nordenstamin (1854─1944) kanssa. Anna oli vaikutusvaltaisen vapaaherra Johan Mauritz Nordenstamin tytär.

Nicolas rakennutti kesänviettopaikakseen uusrenesanssityylisen Karhusaaren huvilan, jonka suunnitteli arkkitehti Karl August Wrede. Upea huvila valmistui vuonna 1892. Alueelle rakennettiin myös lukuisia muita maatilan rakennuksia. Huvilan yhteyteen perustettiin upea puistoalue. Nicolas perheineen vietti kesäisin huvilaelämää Karhusaaressa ja heidän luonaan kävi myös nimekkäitä vieraita, kuten marsalkka Mannerheim. Nicolaksen kuoltua Anna jatkoi kesänviettoaan huvilassa kuolemaansa saakka. Vuonna 1956 tilan lahjoitti Stiftelsen för Åbo Akademille Nicolaksen ja Annan tytär Olga. Espoon kaupunki osti rakennuksen vuonna 1980 ja tämän myötä Karhusaaren huvila kunnostettiin vuonna 1990. Nykyisin tila on varattu kulttuurikäyttöön.

Karhusaaren huvila 1890 -luvulla. Tila rakennettiin Hagalundin kartanoon kuuluville maille. Helsingin kaupunginmuseo, kuvaaja: Tuntematon.

Paul Sinebrychoff nuorempi peri perheen omistuksessa olleet Hagalungin ja Otnäsin kartanot. Leskeksi jääneen Fannyn kuoltua Hagalundin kartano jäi hänen veljenpojalle Arne Grahnille. Otnäsin kartanon peri vuorostaan Fannyn veljentytär Irene af Forselles. Af Frosellesin suku myi myöhemmin Otnäsin kartanon ja sen päärakennus purettiin vuonna 1961. Alvar Aallon suunnittelema Teknillinen korkeakoulu rakennettiin kartanon päärakennuksen paikalle. Arne Grahn myi myöhemmin Hagalundin kartanon maita, mutta asui kartanon päärakennuksessa kuolemaansa saakka vuoteen 1989. Entisille kartanon maille rakennettiin Tapiola sekä osa Otaniemeä. Hagalundin kartanon päärakennus yksi säilyneistä rakennuksista ja se on edelleen yksityisomistuksessa.

Otnäsin kartanon päärakennus 1900-1920. EKM, kuvaaja: Tuntematon.

Osa kartanoista on hävinnyt maisemastamme uudemman rakennuskannan tieltä, mutta ne ovat silti edelleen tärkeä osa kulttuuriamme. Monet vanhoista kartanoista voidaan herättää uudelleen henkiin sukujen tarinoiden, vanhojen valokuvien ja muistojen kautta. Muistoja on tärkeä vaalia, jotta ne säilyvät.

FANNY REINIKKA, Espoon kaupunginmuseon museo-opas.

Lähteet

T. Gestrin, M. Henttonen, M. Sahlberg & J. Vilja, ”Otnäs”, Espoon kadonneita kartanoita, Espoon kaupunginmuseo, Forssa Print, 2017.

E. Eskola, Vanha Hagalund, Espoo-sarja, Espoon historiatoimikunta, Tapiolan kilta, 1972.

A. Mäkelä-Alitalo, S. Heikkinen & M. Keltanen, ”Sinebrychoffien perhehistoriaa Suomessa”, ”Sinebrychoffien rakennusten ja puiston historiaa”, ”Suomen Sinebrychoffien sukupuu”, Sinebrychoffit, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Kariston kirjapaino Oy, Hämeenlinna, 2009.

Verkkolähteet

https://sinebrychoffintaidemuseo.fi/kotimuseo/museorakennuksen-historia/,verkkosivulla vierailtu 31.3.2020.

https://sinebrychoffintaidemuseo.fi/kotimuseo/sinebrychoffien-panimosuku/,verkkosivulla vierailtu 31.3.2020.